Hupsista! Nyt tunnustan julkisesti, että olen aikamoisessa murmeli-moodissa; laukkaan poninhäntä hulmuten asiasta toiseen. Päivästä toiseen. Ei minulla nytkään olisi 'aikaa' naputella tätä blogia, mutta teen sen juuri siksi. Keskityn välillä johonkin, jota edes minä en voi tehdä vauhdilla. Blogi ei synny niin. Jo kuvien ja linkkien liittäminen näihin juttuihin vie ainakin minun nakkisormiltani tuntikausia.

Edellisen blogini päivittämisestä on yli 9 kuukautta. Ihan yliaikainen raskaus siis.
Sinä tuskin olet huomannut blogipaastoani, mutta minua se on kalvanut.
Se, että sinä jaksat näitä juttujani lukea, on minulle kunnia ja niiden kirjoittaminen on iloinen asia. Syy tähän naputtelutaukoon on ihan käytännöllinen; ranteeni murtui ja sen paraneminen on ollut ällistyttävän hidasta. Näppäimistö ja sormeni eivät ole oikein löytäneet toisiaan ja olen keskittänyt kirjallisen viestintäni pakollisiin ja normaaliakin lyhytsanaisempiin sähköposteihin.

Palatkaamme takaisin aiheeseeni; mikä on nenäni edessä tai oikeastaan pääni sisällä. Olen ihan kertakaikkisen kyllästynyt omaan kiireeseeni. Siinä ei ole mitään hohdokasta. Eikä se kerro mitään muuta kuin sen, että juuri nyt en osannut soveltaa omia aikaoppejani. Ne ovat:

Kiire on vain mielentila.
Aika on joko pomoni tai minä  olen. 
Aika on ystäväni.
Aikaa on aina riittäävästi olennaisille asioille.
Kiireessä sotken asioita.
Hoppuilu tekee minusa tehottoman.
Liika vauhti sotkee ihmissuhteita.

Sanomani tänään sinulle kiireiselle kanssakulkijalleni: kukaan muu kuin minä ja sinä itse ei tule katkaisemaan tätä hölmöä hoppua. Se saattaa ola muitten aikaansaamaa, mutta vain me itse voimme tehdä sille jotain. Ulkoinen paine ja vauhti ei todennäköisesti tulee hidastumaan. Päinvastoin.
Siksi ja juuri siksi on olennaista keskittyä hidastamaan vauhtia sisältäpäin.

Syitä liialliseen vauhtiin tai yleiseen hässäkkään on paljon. Moniin niistä emme pääse vaikuttamaan lainkaan. Onneksi tehokkaita keinoja päämme sisäisen hyrrän taltuttamiseksi on. Tärkein niistä on tietenkin kyky hiljentyä. Olen jakanut kaikilla kursseillani ja luennoillani monistetta, jossa tiivistän tutkitun tiedon siihen, kuinka pään sisäistä kaaosta taltutetaan parhaiten.

Sanomani sinulle, jolla EI ole syystä tai toisesta minkäänlaista hoppua ja vauhtisokeutta; kiitos kun et paheksu meitä, joilta on ainakin hetkellisesti mopon lisäksi karannut moni muukin asia käsistämme. Taivastelu ja päivittely ei ole vielä auttanut ketään missään asiassa. Kyllä me kiireen riivaamat tiedämme olevamme apinahäkissä. Myötätunto ja käytännön apu kelpaa, kiitos!

Minulla on kuitenkin pelastus tiedossa. Olen lähdössä ihan muutaman päivän päästä ryhmän kanssa iki-ihanalle pyhiinvaellukselle Camino Francais-reitille Pohjois-Espanjaan. Ryhmämme kulkee osan tunnettua Caminoa eli pyhiinvaellusreittiä, joka päättyy Bilbaoon.  Viikon aikana askeleita kertyy taas satoja tuhansia ja mielenrauhaa sitäkin enemmän. Kiire unohtuu ja asiat selkeytyvät ihan itsestään.

En voi kyllin kehua sitä, kuinka ihmeen upeaa on kävellä keskittyneesti päivästä toiseen, vain jokaiseen askeleeseen keskittyen. Siksi järjestän innolla näitä vaellusmatkoja joka vuosi. Ehdimme kerrankin pysähtyä oman elämämme olennaisimpiin asioihin ja monet kysymykset saavat ihan luontaisesti vastauksensa pehmeiden polkujen syleilyssä.
Lue lisää ensi kevään matkasta Santiago de Compostela kevät 2018

Viime matkojen tunnelmiin pääset aiemmin julkaistuista blogistani.
Pyhiinvaellus oman elämäntehtävän juurille


Oi, kuinka kivaa onkaan taas päivittää tätä blogia, jess! Kohta tulee taas uusi. Lupaan!

Lämmöllä ja kiitollisuudella Marika

ps. Järjestän iloisen MATKAILUTAPAHTUMAN 18.10. Balderin Salilla, Helsingin keskustassa. Siellä kerron uskomattomimmat matkakokemukseni. Kuohuvaa ja kaikkea kivaa, mm. mega-arvonta luvassa. Lue lisää:
ILOINEN MATKAILUILTA

Minä annan tänä jouluna lahjaksi viisautta, lämpöä ja ymmärrystä. Mm. näissä kirjoissa on kaikkea tätä ja paljon muutakin arvokasta.

Urputus uuvuttaa. ' Tulisi jo kevät. Tai kesä. On kylmä. Apua, lunta tuli kamalasti. Voi ei, minne se lumi katosi just kun alkoi hiihtokelit. Jos vain pääsisi etelän aurinkoon. Menipä nopeasti se viikko etelässä ja sielläkin oli huonot ilmat. Kiire, kiire,kiire. Mihin tämä aika oikein katoaa. Ei jaksa, ei ehdi, ei ole edes rahaa. Eikä oikein huvita. Farkut kiristävät edelleen.'

Minä julistan tässä nyt ihan virallisesti oman valituslakkoni, jonka toivon kestävän todella, todella, todella pitkään. Jos valitan, siitä saa sanoa minulle heti.  Narina ja marina eivät tee tästä maailmasta eikä edes omasta pikku universumistani yhtään sen parempaa. Kun mikään ei oikein tunnu olevan kohdallaan, alkaa todellakin kaikki olla pois paikoiltaan. Ainakaan muitten käytös. Ja Suomen ilmasto. Ihan yllättävän hankalaa vaikuttaa olevan elomme yhdessä maailman rikkaimmista, turvallisimmista ja puhtaimmista maista.

Sinä ja minä luomme Suomen ilmaston. Ja nyt puhun siitä olennaisesta ilmastosta - yleisestä ilmapiiristä, joka sikiää, kasvaa ja leviää  puheistamme ja teoistamme. Kysymys kuuluukin, olenko minä ja sinä osa ikävää ilmastomuutosta vai olemmeko aidosti osa puhdistuvaa ilmapiiriä. Se on meistä kiinni. Kirkkaalle taivaalle ilmestyy enemmän ja enemmän pilviä eikä valoa näy, ellemme herää tajuamaan, että siellä se aurinko loistaa taivaalla, ihan koko ajan.

Minulla ei oikeasti ole minnekään kiire. En halua, että helmikuu loppuu nopeasti ja että juuri tämä ainutlaatuinen kevät häviää äkkiä menneisyyteen. Haluan nauttia juuri tästä hetkestä, ikäänkuin se olisi viimeinen. Haluan elää kiitollisena ja innostuneena. Haluan valita onnellisuuden, sillä se ja vain se valaisee mieleni ja ympäristöni. Minne ihmeessä meillä on oikein kiire? Hautaanko? Ei aavistustakaan, sillä elämä on matka ilman etäisyyttä enkä siten tiedä, milloin olen 'perillä'.

Kiitollisuus on näkökulman valinta, ei seuraustaa siitä, että elämä on sattunut kohtelemaan poispilattuja meitä jonkinlaisella lottovoitolla. Se muuten on tosiasia meille suomalaisille ihan jokainen päivä. Emme ole  jossain maailman monista järkyttävän  turvattomista ja lohduttomista paikoista. Mielestäni on jotenkin tyylitöntä, että emme tätä onneamme tajua. Sitäpaitsi onnellinen jaksaa tehdä niille omassakin maassamme oleville ongelmille enemmän kuin omasta navastansa lumoutuneet narisijat.

Mikä meitä väsyttää niin, että emme jaksa mitään muuta kuin valittaa vetämättömyyttämme ja puutteellista elämäämme /lähimmäisiämme? Olen aika varma, että  juuri valittaminen sen vetämättömän olon tekee. Ja se, että olemme tylyjä ja epäystävällisiä itsellemme ja muille. Kaiken voi tehdä joko itseään väsähdyttäen tai itseään voimaannuttaen. Meidän ainoana tehtävänämme on valita viisaampi näkökulma. Se ei vie aikaa eikä rahaa.
Tuletko mukaan valituslakkoon? Haluatko herätä sydän kirkkaana ja askel keveänä? Lopeta kanssani narina, valitus, päivittely, syyttely, paheksunta ja niiden samojen iänikuisten tekosyitten kelaaminen. Tee ainakin parhaasi ja kokeile. Kukaan meistä ei pysty siihen koko ajan, mutta täydellisen ja nykyisen välillä on paljon tilaa. Se, että emme jaksa, viitsi, halua tai ehdi, on ylellinen valinta.
Valitkaamme toisin. Se kannattaa.

Ensimmäinen aamu Samoksen luostarin portailla. Valmistautuessamme vaellusosuuteemme, joka oli noin 20 kilometria, sanoin: " Meillä on kaksi vaihtoehtoa jokaisella askeleella, jonka otamme. Joko valitamme tai kiitämme. Valinta on vapautemme, jonka pääsemme tekemään uudelleen ja uudelleen. " Tämä upea porukka valitsi viisaasti. Hiljaisuudessa kävellessämme kuulin kiitollisuuden edessäni ja takanani. Tiesimme olevamme etuoikeutettuja ja onnekkaita. Kuten Terhi sen sanoi: " Vaelluksen aikana löytyivät kadoksissa olleet henkiset ja fyysiset voimavarat. Arki unohtui. Silmät ja sielu lepäsivät. "

Aurinko ja Samoksen luostarin rauha saatteli meidät ensimäiselle osuudellemme. Kävelimme kuin unessa ensimmäiset kilometrit, sauvoja puristaen, kenkiämme tunnustellen ja reppujamme säädellen. Taisi olla ajatukset suurella osalla meistä varusteissa vähintäänkin puoleen väliin saakka. Sitten alkoi löytyä ihmeellinen rytmi, joka kumpusi syvältä kehosta ja siirtyi jalkoihin kuin itsestään. Ajatukset alkoivat tyhjentyä. Caminon henki alkoi täyttää meitä. Päivän päätteeksi Kirsi sen tiivisti hyvin: " Ihmeellistä oli tajuta se, kuinka monta vaeltajaa on kulkenut ennen meitä juuri tätä täsmälleen samaa polkua. Minusta tuli osa sitä. Se oli huikea tunne."

Kävelimme suurimma osan reiteistä ikivanhojen ja lumoavan kauniiden tammimetsien halki.  En ole  aivan varma, mistä se johtui, mutta lähes koko reitin ajan tuntui, että se oli vain meidän käytössämme vaikka tuhansia muitakin oli kuulemma liikkeellä. Kertaakaan ei tuntunut, että muita pyhiinvaeltajia oli liikaa. Päinvastoin. Sama suunta ja sama päämäärä tekivät meistä kaikista ystäviä, joille toivetettiin uudelleen ja uudelleen Buen Camino! Riitta puki sen sanoiksi kauniisti: " Toisten ihmisten kautta, kohtaamisissa, syntyivät oivallukset."

Itselläni oli kunnia antaa meille jokaiselle päivälle 'pyhiinvaelluskysymys' pohdittavaksi.  Oli  kerrankin aikaa ja rauhaa miettiä oman elämänsä olennaisia juttuja. Moni meistä pysähtyi aina välillä kirjaamaan ajatuksiaan pieneen vihkoseen. Helin sanoin: " Marika pakkasi meille joka aamu hyvät henkiset eväät mukaan. Niitä sitten makusteltiin päivän aikana omaan tahtiin."

Aamukankeus hoidettiin alta pois kunnon venytyksin ja vanutuksin. Yhteistyössä se oli hauskempaa. Saimme usein paikallisia 'ihailemaan' touhujamme!

Espresso ja juuri puristettu appelsiinimehu. Tässä oma taikajuomani,  jota nautin kerran päivässä ( joskus jopa kaksi kertaa:) pienissä kuppiloissa matkan varrella. Ai että jalka nousi keveästi niiden jälkeen.

Useampana päivänä satoi, mutta jostain käsittämättömästä syystä tuskin muistan sitä enää. Sade ei haitannut  lainkaan ja oppaamme Ulla vakuutti, että se kuuluu Camino-kokemukseen. Suuri apu oli kyllä paikan päältä hankittu sadeviitta, jossa oli uloke repulle - nerokas keksintö! Metsän tuoksu oli huumaavaa sateen jälkeen ja vedenpitävät kenkäni tekivät minut joka päivä todella onnelliseksi. Kari sanoi sen kotimatkalla näin: " Huikea matka läpi upeiden maisemien. Ihanien ihmisten seurassa, sisimpääni matkaten. Uskon matkan jatkuvan yhä."

Vaikka olimme ryhmä, käveli jokainen omaa tahtiaan ja pysähtyi silloin, kun siltä tuntui. Reitti on erittäin hyvin merkitty  keltaisin nuolin ja siitä tuleekin jotenkin hyvin turvallinen ja selkeä olo; riittää, että menee samaan suuntaan kuin keltaiset nuolet osoittavat. Ei tarvitse tehdä juuri mitään päätöksiä ja kaikki muutkin menevät samaan suuntaan. Ihanaa! Osa eri puolilta maailmaan tulevisat ihmisistä kävelee jopa 700 sataa kilometria, useimmat vähemmän. Yöpymiset vaihtelevat kovasta lattiasta hotellin pehmeyteen. Kaikkien pyhiinvaeltajien matkan aitouden mittari on jokaisen itsensä sisällä, ei kilometreissa tai kärsimyksessä. Leenalle matka tiivistyi tähän: " Sain tyhjentää ajatukset päästäni, tuntea askelteni rytmin, aistia Compostelan lämpimän hengen ympärilläni."

Tunteet olivat pinnassa saavuttaessamme vihdoin määränpäämme, Santiago de Compostelan kaupungin. Aurinko helli kaunista ja legendaarista kaupunkia.Sydämessä oli täyteläinen olo. Marjut puki sen jälkikäteen sanoiksi näin: " Pyhiinvaelluksemme oli kuin elämä pienoiskoossa. Asetat päämäärän, otat askeleita sitä kohti, välillä ponnistellen ja kärsien, välillä kevyesti ja helposti. Perille tuloa on mahdotonta edes sanoin kuvata. Sain hienon mahdollisuuden hiljentyä ja pohtia elämääni. Päivittäiset kysymykset veivät elämän tärkeiden kysymysten äärelle. Upea matka!"

Auringon laskiessa pyhiinvaeltajia kokoontui kaupungin keskusaukiolle ja pyhiinvaeltajille suunnattuun messuun. Illallistimme yhdessä viimeisen kerran ja tunnelma oli suorastaan riehakas. Kaikki olivat pärjänneet paremmin kuin olivat  etukäteen uskoneet ja ylpeys saavutuksista oli todellakin ansaittua. Ei sitä joka päivä kävellä 33 kilometriä, eikä varsinkaan montaa päivää peräkkäin. Usko itseen vahvistui ja Maaria ilmaisi sen näin: " Tämä on todennäköisesti paras tekemäni reissu. Caminolta sain runsasti sisäistä voimaa, kiitollisuutta ja luottamusta. Marikan henkiset opetukset olivat suurena voimavarana koko viikon ajan."

Kävin läpi epämääräistä sotkuvuorta työpöydälläni. Käteeni jäi paperinpalanen, jolle olin kirjoittanut käsin ' Muutu tai hyväksy - muu on itsensä hylkäämistä.' Olin ilmeisesti napannut lauseen jostakin ja halunnut sen muistaa, en tosin muista mistä ja milloin. Istahdin alas, luin lappua yhä uudelleen ja tajusin, että lause oli järisyttävän totta Joku oli osannut sanoa jotain hurjan tärkeää näin hienosti.

Helvetille on monta määritelmää. Yksi niistä on se, että on päivästä toiseen tyytymätön johonkin omassa elämässään mutta ei koe voivansa tehdä asialle mitään. Se on tuttua todella monelle meistä. Ja kyllä minä sen ymmärrän ihan omasta kokemuksestani - joskus ei vain koe, että itsellä on keinot, jaksamista, varaa tai mitä tahansa muutoksen vaatimaa asiaa. Tyytymättömyydestä tulee päivittäinen seuralainen, joka muuttaa arjen aika harmaaksi ja harmittavaksi.

On huojentavaa tietää, että mikään elämänmuutos ei ole meille kenellekään luontainen vahvuus. Biologisesti vastustamme muutosta vaikka tietoinen mieli haluaisi kuinka kovasti tahansa laihtua kasvisruualla, oppia ranskaa, käydä salilla 5 kertaa viikossa ja olla muutenkin sellainen kuin naistenlehdet meille reippaasti maalailevat. Onneksi olemme aivan viime vuosina oppineet lisää siitä kuinka muutoksen voi tehdä niin, että se on pysyvää ja kestävää eikä edes mahdottoman vaikeaa.

Tiedän, että muutos on paitsi mahdollinen, myös yllättävän helppoa, jos valjastamme mielen viisaasti avuksemme. Olen saanut seurata ja tukea satojen ihmisten elämänmuutoksia vuosien varrella. Ne ovat olleet mitä tahansa ihmiselle itselleen tärkeää, esimerkiksi laihdutuksesta ulkomaille muuttoon, kellarin raivaukseen tai vaikkapa uuden työpaikan löytämiseen. Olennaista toivotuille muutoksille on ollut se, että henkilö on halunnut ja kokenut tarvitsevansa jotain, mitä hänellä ei ollut. Hän on tarvinnut toivoa, keinoja, uskoa ja sitkeyttä. Ja tukea.

Onko sinulla joku muutostoive, jota olet haikaillut jo vuosia? Oletko kyllästynyt omaan jahkailuusi ja siihen, että et ole ennen onnistunut tavoitteissasi?
 Suosittelen lämpimästi, että tulet Rakastu elämääsi- kurssilleni saamaan aidosti toimivat keinot kestävälle elämänmuutokselle. Minä sitoudun sinun valmentamiseen kohti sitä, mitä toivot ja haluat.

Opit viisailla työkaluilla ja upean ryhmän tuella rakentamaan itsellesi selkeyttä ja toiveittesi tulevaisuuden. Tämä onminulta sinulle vilpitön ja kannustava kutsu harkita vielä, josko tämä syksyn kurssi olisi juuri sinulle. Kurssi alkaa elokuun lopulla ja paikkoja on vielä muutama vapaana.

Lue esite ja kysy lisää, jos tarpeen.  LUE RAKASTU ELÄMÄÄSI - KURSSIN ESITE TÄSTÄ!

Jos et pääse osallistumaan kurssilleni, mieti, kuinka voisit hyväksyä sen, mitä et juuri nyt osaa, jaksa tai pysty muuttamaan. Siitä tulee suurempi mielenrauha ja silloin jaksaa kaikkea paremmin. Olet sen arvoinen!

PS. Ihastuttavan kuvan on ottanut pikkusiskoni Johanna Davis. 
Hänellä on uskomaton kyky taltioida luonnon herkimpiä hetkiä kameralle. 
Kiitos Jonna tästä kuvasta!

Rakastan kurssien vetämistä. Mikään ei ole mielestäni antoisampaa kuin tutustua uusiin ihmisiin paremmin ja syvemmin mitä pitemmälle koulutus etenee. Mutta kaikkein antoisinta on kokea se ihme, joka tapahtuu silmieni edessä yhä uudelleen. Näen kuinka toisilleen tuntemattomista kurssilaisista alkaa syntyä ryhmä, joka on niin paljon enemmän kuin vain kokoelma ihmisiä yhdessä. Se on oikeasti ällistyttävän totta, että yhdessä meistä tulee jotain enemmän. Vaikka olen nähnyt sen ihmeen lukemattomia kertoja, en kyllästy siihen varmasti koskaan ja odotan sitä aina yhtä hartaasti. Koen, että tässä on ehdottomasti työni antoisin ja arvokkain puoli.

Ryhmän ihme. Yhteisön taika. Keskinäinen lämpö ja tuki. Hyväksynnän eheyttävä voima. Se on sitä, kun yksilö tulee nähdyksi ja kuulluksi  juuri sellaisena kuin on. Saa olla oma itsensä. Aidosti ja rehellisesti. Ei tarvitse teeskennellä tai pidätellä. Saa turvalliset raamit olla vaikkapa haavottuvainen, epätäydellinen, muutosta vastustava, hiljaa, äänessä, kaikkea sitä, mitä me jokainen välillä olemme. Sellaisessa ilmapiirissä me kukoistamme ja teemme läpimurrot. Oppiminen tapahtuu lempeästi ja luonnollisesti.

Nettikurssit valtaavat alaa ja kyllä minäkin jossain vaiheessa niitä varmasti teen. Mutta suoraan sanoen ne eivät vastaa sitä, että olemme yhdessä ihan oikeasti. Virtuaalitodellisuus on mielestäni kehno korvike oikealle kohtaamiselle. Ihmisten välinen aito yhteys syntyy toki monin tavoin ja voi tapahtua netinkin välityksellä, mutta on siinä jotain erityisen upeaa, kun ihmiset kohtaavat ihan livenä. Väkevään yhteyteen toiseen ihmiseen on nykyisin vähän mahdollisuuksia. Niitä haluan luoda kursseillani.

Haluan tällä ryhmien ylistyslaulullani innostaa sinua tänä syksynä osallistumaan  johonkin ryhmään, jossa sinut hyväksytään. Se voi olla harrastusryhmä, opintoryhmä tai vapaaehtoistyöryhmä. Tai mikä vaan, jossa oikeat ihmiset ovat yhdessä ja välittävät toisistaan. Terveen ryhmän tunnistaa  myös siitä, että siellä on vapaa ja kevyt olo eikä siellä puhuta pahaa muista ryhmistä. Nettitodellisuus on liian laiha kumppani korvatakseen oikean kohtaamisen.

Uudet ystävyyssuhteet aikuisiällä ovat ihastuttava 'sivuvaikutus' kursseillani. Olen monasti ajatellut, että olen lunastanut taivaspaikkani sillä, että olen esitellyt lukemattomia ihania ihmisiä toisilleen. Ja saanut myös joka vuosi lisää henkilökohtaisia ystäviä. Se on äärettömän suuri ilo ja rikkaus elämässäni.

Minulle olisi ilo ja kunnia, jos pääsisit jollekin järjestämälleni kurssille tai matkalle.
Tässä alla kaksi linkkia, joissa esitteeni syksyn kahdelle eri kurssille.

1. Rakastu elämääsi! on viiden viikonlopun ihana voimakurssi. Siellä pääset tekemään toivotut elämänmuutokset lempeästi ja tehokkaasti. Valmennan sinua henkilökohtaisesti ja saat tuon yllä kuvatun upean ryhmän tuen. Lähde mukaan ihanaan syksyyn kanssani. Kurssilla vielä muutama paikka vapaana. Ehkäpä yksi niistä on juuri sinulle?

LUE LISÄÄ TÄSTÄ ESITTEESTÄ, KIITOS!

2. Valmennustaidot ovat työelämässä ja omassa arjessa todella arvokas lisä. Tämä koulutus antaa sinulle hienot taidot ja tiedon tuoda itsestäsi ja muista parhaan esille. Hiotut vuorovaikutustaidot, kyky käyttää aivoja viisaasti ja positiivisen psykologian tärkeimmät annit ovat olennainen osa tulevaisuuden ihmisstaitoja. Opi ne nyt ja menesty. Olen tästä koulutusohjelmastani todella ylpeä ja uskallan suositella sitä täydestä sydämestäni!

LUE LISÄÄ TÄSTÄ ESITTEESTÄ, KIITOS!

Matkoista lisää lähitulevaisuudessa. Luvassa on mm. Santiago de Compostelan pyhiinvaellusmatka, Italian mindfulness- ja joogareissu ja Kreikan saariretriitti.

Jasmiini kukkii, salaatti rehottaa.
Kissa kuuntelee portailla.
Elämmme hitaasti.
Sirkka Selja

Olenko minä ainoa, jolla on kesällä pienoinen stressi siitä, että ehdin varmasti nauttia ohi kiitävästä kesästä? Nuuhkin kiihkeästi omenankukkia ja hups, ne menivät jo. Hipelöin iki-ihania syreenejä ja noukin kiehtovia kieloja ja voi ei, nekin ovat jo 'aikuistuneet'. Nyt tuijotan satoja pionin nuppuja pihallani enkä uskalla lähteä kotoa, etteivät ne vain kukkisi minulta salaa. Murehdin taivaallista kirsikkapuutani, joka aloitti ja  päätti uskomattoman vaaleanpunaisen juhlansa silloin, kun olin matkoilla kolme päivää. Magnoliakin räväytti ylenpalttiset kukkansa esille juuri ennen kovaa rankkasadetta eikä oikein toipunut siitä.  Ihmeellisen ihastuttavat ja tuoksuvat hetket tulevat ja menevät. Apua. Ehdinkö mukaan?

Runoilijat ovat aina osanneet pysäyttää meidät herkullisen pienten hetkien nautiskelijoiksi.
Minä saan runoista outoa lohtua juuri siihen, että kestän sen, että mikään ei oikeasti kestä kuin hetken. Ymmärrän toki teoreettisesti hyvin sen, että elomme ihanuus on kätkettynä juuri siihen, että osaamme tarttua ainutkertaiseen hetkeen täysillä. Nauttia siitä mikä on eikä olla huolissaan siitä, että kohta sitä ei enää ole. Minä en vielä täysin osaa, varsinkaan kesän kukkaloiston väliaikaisuutta en tahdo millään hyväksyä. Sieluni asuisi mieluiten ikuisessa kukkaparatiisissa. Mutta olen luvannut itselleni olla rehellinen teille tässä blogissani ja nyt sitten tiedätte, että tätä asiaa vasta harjoittelen vauva-askelin. Ainakin haluaisin, että palvomani pionit olisivat yhteistyöhaluisia tänä vuonna, etteivät räväyttäisi lautasen kokoisia taideteoksiaan vain muurahaisten iloksi. Paitsi että ne ovat tänä vuonna niin etuajassa, että olen juuri silloin työmatkalla Irlannissa!

Kukapa ei rakastaisi pioneja! Ne hurmaavat tuoksuvalla ylenpalttisuudellaan ja värien uskomattomalla herkkyydellä.

Kuulen - kuinka en kuulisi - 
lintu, lintujen  lintu.
Puun ja ruohojen uni on.
Nyt syttyy tähti, nyt herää sydän 
ja laulaa lintujen lintu.
Eila Kivikk'aho

Ikuisuus on jotenkin niin huima käsitys, että sen miettiminen saa minut myös pysähtymään ja huomaamaan sekunnin, hetken, jo melkein ohitetun ajan. Kesä on meille pohjolan asukkaille sellaista hurmaavaa poikkeusaikaa, että jotenkin meidän kannattaisi kollektiivisesti pysähtyä ja nauttia siitä ihan jokaisella solullamme. Ja niitä on paljon. Jos voisin, kieltäisin meiltä kaikilta kesällä riitelyn, ipadillä räpläyksen, autojonossa tuskailun, telkkariohjelmista narisemisen ja säästä voivottelun sekä kaiken sellaisen, joka vie huomion muualle kuin tuoksuvaan ihanuuteen ympärillämme.
Sillä Suomen kesää kauniimpaa ei löydy mistään.

Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen ääniltä erottaa
astioiden helinää.
Toukka tiskaa.
Risto Rasa

Päässäni on juuri nyt aivojen sijasta kukkakaali ja kehoni on yhtä joustava kuin betoniporsas. Mutta mitäs pienistä, sillä sain kirjani valmiiksi, jippii! Tai ainakin se lähti kustantajalle (Viisas Elämä)  ja tässä vaiheessa se riittää minulle. Olen kirjoittanut lähes tauotta pari viikkoa, koska tein järjettömän lupauksen saada kirjan käsikirjoitus valmiiksi kuukaudessa. Siitä pari viikkoa kului muissa hommissa, mm. kurssimatkan vetäminen Italiassa. ja vuoden mittaisen koulutuksen päättäjäiset. Eli pikkuisen kiire tuli.

Mitä ihmettä me tekisimme ilman aikatauluja? Emme todennäköisesti paljoakaan, sillä ainakin minulla jää kaikki aina siihen hetkeen saakka, kun on ihan pakko saada homma hoidettua. Hoidin siis homman, koska pidän kiinni sopimuksista.  Kirjoitin hullun lailla, samalla kun ulkona oli kevään hurmaavin herääminen meneillään. Kirjan aiheeksi valikoitui oikeastaan samat aiheet, joista täällä blogissani puhun; onnellisuuden tuominen arkeemme ja työkaluksi valitsin kiitollisuuden.
Se taas valikoitui ihan yksinkertaisesti siksi, että kiitollisuus on tutkimuksissa todettu kaikkein nopeimmaksi ja tehokkaimmaksi tavaksi kohentaa sekä mielenterveyttä että yleistä mielialaa. Onnellisuutta kiitollisuus lisää merkittävästi. Tämä kuullostaa tylsältä, mutta kirjani ei ole tylsä. Tosin yksi kirjani luvun otsikko on Olenko hauska vain koirani mielestä?

Kirjan työnimi Oikotie onneen - kyllä kiitos! on herättänyt mielenkiintoisen keskustelun ystävieni kanssa. Osa on sanonut, että se on liian heppoinen, eihän mitään saa tässä maailmassa helpolla.
Yksi totesi, että nimi on ihan niin kuin minä, oion aina katujenkin yli.  Eräs fiksu tyyppi kyseenalaisti sen, että onnellisuuden voisi saada millään valtakunnan oikopolulla. Hyviä ajatuksia.

Lisään tähän sen, mikä ei näy otsikosta, mutta paljastuu kyllä kirjasta;
oikotie ei välttämättä ole se helpoin tie. Eihän rotkon ylittävä riippusilta ole mikään kevyt valinta, vaikka se säästäisi kymmeniä kilometrejä tasaista tietä tallaamista. 


Kiitollisuus on oikeasti oikotie, mutta se on myös vaativa ja radikaali valinta. Se edellyttää sitä, että me suostumme aidosti kulkemaan uutta polkua. Vanhat ja pinttyneet tapamme ajatella eivät toimi tässä hommassa. Onnellisuus on palkkiomme vain jos suostumme luopumaan kärsijän roolista ja katsomaan elämäämme lahjana. Ei ole helppoa kenellekään meistä. Mutta siksi kirjoitinkin tämän kirjan meille kaikille, jotka haluamme merkityksellisemmän ja arvokkaamman tavan elää. Kirja on täynnä käytännön harjoituksia, joita jokainen voi kokeilla. Sillä oikotie ei ole oikotie, ellei sitä valitse.

Kerron kirjastani lisää kunhan saan pääni takaisin ja kehonikin taipumaan muuhunkin kuin tuolissa istumiseen. Siksi en ole päässyt bloggaamaankaan, vaikka rakastan tätä ihan todella paljon. Paikatakseni taukoani erityisesti ruokaohjeiden jaossa, laitan sinulle linkin kahdesta hurmaavasta irkkukokista, jotka tekevät terveellistä ruokaa kuin taikurit! Youtube-videolla he valmistavat herkullisen nuudeli-kasvispadan viidessä minuutissa. Ihan ajastimen kanssa. Pojat ovat entisen kotikyläni Greystonesin hurmaavia julkkiksia ja voin vakuuttaa, että videopätkällä nähtävä show on ihan jokapäiväistä heidän ravintolassaan, jossa syön aina kun siellä päin olen. Happy Pear- pojat ovat kaksosia. Heistä lisää myöhemmin, sillä nyt lähden pakkaamaan ja Greystonesiin muutaman päivän lepotauolle ennen uusia koitoksia. Suuntaan ensimmäiseksi lounaalle Happy Peariin ja kerron siellä heille, että heidän maineensa on leviämässä Suomeen saakka.
Ja lupaan, että teen sen keittokirjankin jossain vaiheessa!
5 minuuttia!

Sitruunoista kannatta osata tehdä mehua. Näin sanovat amerikkalaiset ja olen samaa mieltä. Elämä tarjoaa meille kaikille välillä varsin happamia hetkiä, mutta viisas muuntaa ne arvokkaiksi kokemuksiksi.Osa teistä ehkä muistaa blogini kuukausien takaa, jossa kerroin pettymyksestäni kahden ison kustantajan kanssa. Heitä ei kiinnostanut julkaista kirjaani, koska ehdottamani aiheet eivät kuulemma kiinnosta ihmisiä. Auts. Olin tosi pahoillani ja pikkuisen lamaannuin kokonaiseksi kesäksi.  Ehkäpä he olivat oikeassa, mietin varsin happamana. Onneksi jossain vaiheessa päätin ottaa selvää enkä arvailla. Järkeilin, että blogi kertoisi minulle kuin taikapeili, onko minulla jotain arvokasta sanottavaa.

Ryhdyin bloggaajaksi. Paha mieli häipyi kuin syksyn lehdet puista. Tämän blogin pito on osoittautunut hauskaksi ja rennoksi puuhaksi. Olen tehnyt sitä ihan omaksi ilokseni. Ihanana bonuksena on ollut sen saama ällistyttävän suuri suosio. Olen saanut teistä valtavan määrän uusia, upeita ystäviä. Ja loputtoman määrän palautetta siitä, että kyllä kirjani aiheet kiinnostavat tosi monia. Olen siitä äärettömän kiitollinen, sillä eihän kukaan tykkää kirjoittaa mustaan aukkoon. Tai en ainakaan minä, koska haluan kirjoituksillani niin kuin kursseillani ennenkaikkea antaa helpotusta ja opastusta kohti parempaa elämää.

No,  huhtikuun alussa vihdoin ryhdistäydyin ja lähestyin uutta kustantajaa. Allekirjoitin kirjani kustannussopimuksen ja seuraavana aamuna lähdin vetämään ryhmälle mindfulness- ja joogalomaa Italian Gardalle. Vasta lentokoneessa ehdin ajatella, mitä olin tehnyt. Olin sitoutunut kirjoittamaan kirjan ennätysajassa. Ehdin jo kauhistella aikatauluani kunnes tajusin, että olen jahkaillut kirjan kanssa jo vuosia. Aivan liian kauan. Ennen kirjoitin kirjan jos toisenkin reippaasti aikailematta. Viime vuosina olen jahkaillut, vaihtanut aihetta, empinyt, varmaan vatuloinutkin.

Pohjois- Italian lumoavan kauniissa maisemissa, kiitollisena ja innostuneena asia selkeni minulle entisestään. Päätin kirjoittaa kirjan samalla asenteella kuin tätä blogia - rennosti ja siitä nauttien. Suurimpana inspiraationa ja innoituksenani olette te, rakkaat blogini lukijat. Kiitos siitä!

Rakastan kurssimatkojen järjestämistä, sillä pääsin tapaamaan useiden päivien ajan uusia, kerrassaan hurmaavia ihmisiä.  Ihanaiset osallistujat, uudet ystäväni, ovat omalla kiinnostuksellaan ja avoimmuudellaan jälleen kerran osoittaneet, että ihan jokainen meistä ymmärtää aitojen elämänarvojen merkityksen, kunhan saamme siihen sopivan tilaisuuden. Olen ihaillen seurannut kaikkien halukkuutta ylittää oma mukavuusrajansa vaikkapa aamujoogassa (upea 76 + pariskunta joogaa ensimmäistä kertaa elämässän!), patikkaretkellä tai mindfulness- teemojen soveltamisessa omaan haastavaan elämäntilanteeseen.

Nyt sitten istun koneen äärellä niin paljon, että ymmärän miksi kirjailijoiden lihaksista tärkeimmät ovat tuolilla. Pitkään. Olen päivittänyt blogia todella vähän vaikka mieli kovin tekisi. Odottamassa on monta ihanaa kasvisruokareseptiä ja elämänohjeita arjen temmellyksiin. Lupaan paikata asian heti kun käsikirjoitus lähtee kustantajalle. Ja lupaan myös kertoa sinulle ensimmäiseksi, mikä kirja mjinulta tulee ulos syksyllä. Kiitos tuestasi, arvostan sitä suuresti!

Hurmaava Jaana Nakari pyörittää iki-ihanaa hotelli Villa Arcadiota vauhdilla ja sydämellä. Meidän yhteenlaskettu nopeus  on takanamme harppovien matkalaistemme mielestä järkyttävän kova.

Järjestän ensi syksynä ja keväänä taas uusia hemmottelu - ja patikointimatkoja joogalla ja mindfulnessilla maustettuna Villa Arcadion lumoaviin maisemiin. Kysy lisää susa@kontiki.fi

 MARIKAN MINDFULNESS ABC

KIRJAHANKKEET JÄIHIN JA BLOGI UUNIIN!

Jooga on tulevaisuuden sauvakävely! Se on kaikille sopiva ja tehoava kuntoilumuoto, joka tekee meistä mukavampia, viisaampia ja terveempiä. Meillä ei kertakaikkiaan ole varaa olla joogaamatta.
Olen sitä mieltä, että joogaa kannattaisi opettaa jo päiväkodeissa ja koulussa,  sillä se pitää mielen ja selkärangan kunnossa tulevia vuosia varten. Niitä molempia tarvitaan erityisen paljon meillä Suomessa.
1. HENGITYS  Joogaan, koska sen aikana hengitän syvään ja rauhallisesti - siis tavalla, joka tasapainottaa hermostoa ja purkaa stressiä. Tietoinen hengitys on ihan megahieno juttu. Itse asiassa se on kaikkein tärkein juttu niin joogassa kuin elämässä. Liike ja hengitys tuovat yhteen kehon, mielen ja sielun. Sielu pääsee esille.

2. VIISAUS  Joogaan, koska se auttaa minua muistamaan, mikä on olennaista, mikä ei. Jooga muistuttaa minulle uudestaan ja uudestaan, että elämä on matka ilman etäisyyttä. Perille ei pääse koskaan eikä hötkyilystä ole mitään hyötyä. Joogan jälkeen pystyn tekemään viisaampia päätöksiä enkä vatuloi kaiken kanssa niin mahdottomasti.
3. HEHKEYS  Joogaan, koska se saa minut näyttämään nuorekkaammalta.
Turhamaista? Todellakin. Mutta toimii yllättävän hyvin. Jooga ikäänkuin sytyttää sisällä kirkkaan lampun ja sitten se loistaa sopivasti ulospäin - toivottavasti niin kirkkaasti, että muittenkin polku vähän valaistuu.

Tässä vedän elämäni ensimmäistä kokonaista joogatuntia ja ainakin olen saanut porukan tainnoksiin. Olemme Gardajärven  rannalla sijaitsevassa Villa Arcadiossa, jonne vedän hyvinvointi- ja patikointimatkoja. Niihin kuuluu päivittäinen jooga ja illalla mindfulnessia. Kysy matkoista lisää susa@kontiki.fi

4. MIELENRAUHA  Joogaan, koska jo kymmenen minuutin jälkeen oloni on seesteinen ja olen sovussa itseni ja koko maailman kanssa. Ei hullumpi ajan panos/tuotos-suhde. Kunnon tunnin jälkeen olenkin nirvanassa. Joogaloman jälkeen olo on ällistyttävän taspainoinen. Aamuinen jooogahetki tekee myös meditoinnin ah, niin paljon helpommaksi minun kaltaiselleni apina-aivolle.

5. JOUSTAVUUS  Joogaan, koska on kivaa ja hyödyllistä olla taipuisa. Uskon, että notkea keho pitää mielenkin notkeampana. En liukastu tai kaadu niin helposti, koska joogassa tasapaino kehittyy huimasti. Tasapaino on paras henkivakuutus ikinä. En ole luonnostani erityisen joustava tai  tasapainoinen. Jooga auttaa.

6. KIVUT POIS  Joogaan, koska se helpottaa ja ehkäisee selkäkipujani. Jooga on jotakuinkin ainoa asia, joka tekee sen lempeästi ja myrkyttömästi. Valitsen liikkeet, jotka hoitavat selkääni. Jätän väliin sellaiset, jotka eivät sovi minulle. Tuhansista liikkeistä on mistä valita.

LUE TÄSTÄ BLOGINI SELKÄKIPUJEN HELPOTTAMISESTA JA KATSO KYLLIN VIDEO

8. HYVINVOINTI  Joogaan, koska saan samassa paketissa henkisen, mentaalisen, emotionaalisen ja fyysisen hyvinvoinnin. Kokonaisvaltaista, vai mitä? Rakastan sitä mielen ja kehon rauhaa, jonka saan joogatessa. Missään muussa liikunnan muodossa en ole saanut ihan samaa. Joogaaminen helpottaa myös meditointiani merkittävästi ja sehän on vain hyvä asia, vai mitä.

9.  SYVÄ LEPO Rentoutus joogatunnin lopussa on taivallisen ihanaa. Odotan sitä hetkeä aina yhtä innoissani ja pääsen hetkessä täydelliseen nirvanaan. Aito ja oikea lepo lienee joogan suurimpia anteja nykyihmiselle. Levollinen ihminen on hyvä ja viisas ihminen. Siksi jooga sopii mielestäni erityisesti sellaisille ihmisille, jotka sanovat olevansa liian levottomia joogaamaan. Se on juuri se vastalääke, jota me hoppuhilkat tarvitsemme.

10. HELPPOA  Joogaan, koska sitä voi tehdä yksin, yhdessä, kotona, matkoilla. Missä vain, kunhan tilaa on edes istua/seistä. Eikä tarvita lenkkareita tai mattoa.  Kaikentasoisille tyypeille löytyy valinnanvaraa.  Tutustu ihmeessä erilaisiin joogatyyleihin. Niitä on kymmeniä eikä yhtä oikeaa ole olemassa. Joku voi kolahtaa juuri sinulle. Käy rohkeasti kokeilemassa äläkä välitä salin etuosassa rinkelille taipuvasta jooga-mallista. Jos minä vertaisin itseäni 40 vuotta nuorempiin ja luuttomilta vaikuttaviin käärmenaisiin, tulisin hulluksi. No, välillä tulen, mutta sitten taas hengitän syvään ja rauhallisesti ja osaan hymyillä itselleni. Lue myös netissä pidetyistä joogatunneista alla. Ehkä juuri ne ovat se helppo kynnys ylittää joogan aloittamiseksi.

Meri Mort on jooga-opettajana mm. vuoden kestävässä joogaopettaja-koulutuksessani. Hänestä huokuu se joogan sanoma, jota itse haluan myös levittää; jooga on iloista, hurmaavaa ja leppoisaa. Tiukkapipoisuus ja ahdasmielisyys eivät sovi nykyaikaan.

Tutustu lähelläsi olevaan joogatarjontaan. Ainakin minä lähden kotoa helpommin, kun se ei ole liian kaukana. Googlettamalla saatat huomata, että ihan nurkan takana joogataan.

Muista, että kaikki joogaopet ovat erilaisia. Etsi sellainen, josta tykkäät, koska silloin käyt tunneilla. Minulla on useampia fantastisia opettajia, joilta kaikilta saan jotain vähän erilaista ja silti hienoa. Kiitos Janina, kiitos Saila, kiitos Riina, kiitos Annukka, kiitos Leena, kiitos Meri, kiitos Kylli!
Ja jo etukäteen kiitos tulevat opettajani, joita en ole edes vielä päässyt tapaamaan.

Jos et löydä sinulle sopivaa joogapaikkaa tai raha on kovin tiukalla, kokeile ihmeessä nettijoogatarjontaa. Saat kotiisi älypuhelimeen,  läppärille, tabletille tai tv-ruutuun kymmeniä erilaisia joogatunteja. Voit osallistua joogasessioihin joko livenä tai ihan silloin kun sinulle sopii. Joskus en ehdi tehdä kuin 15 minuutin sarjan ja välillä nautin oikein pitkän kaavan tunneista.

Itse olen käyttänyt netistä löytyviä joogatunteja etenkin matkoilla, mutta välillä on tosi mielenkiintoista piipahtaa netin turvin jollakin joogatunnilla, jolle en ikinä lähtisi syystä tai toisesta. Olen myös oman kotini piilossa päässyt äheltämään ja säheltämään sellaisillakin vaativammilla tunneilla, joille en suoraan sanoen koskaan uskaltaisi mennä. On helpottavaa kun voi mokata rauhassa ja välillä vain siirtyä kylmästi uudelle tunnille, joka sopii minulle paremmin. Valikoimaa on todella paljon.

Ihana miniäni Päivi Brunila aloitti aktiivisen joogamisen muutama vuosi sitten. Päivillä on  liikuntatausta, joten hänestä kuoriutui nopeasti loistava joogaopettaja. Nyt Päivi on erikoistunut tuomaan joogan mahdollisimman monen ulottuville -  ikä, koko ja jäykkyys eivät ole este. Tsekkaa Päivin tunnit, jos asut jossain Espoon suunnalla. LEMPEÄÄ JOOGAA IHAN ALOITTELIJOILLEKIN!

Mokaaminen tai ainakin sen julkinen tunnustaminen on kuulemma muodikasta. No nyt aion sitten olla tosi muodikas. Sinänsä mokaamisessa ei ole minulle mitään uutta. Eikä edes sen julkistamisessa. Teen eri asteisia möhläyksiä päivittäin ja olen jotenkin oppinut (melkein) hyväksymään asian. Virheettömyys on mielestäni jopa hieman pelottavaa. Kanssaihmiset relaavat, kun tajuavat, että muut ovat yllättävän samasta savesta valettuja muotopuolia. Gurutkin...

Mikä monista mokistani sai minut niin poikkeuksellisen tasapainottomaan tilaan, että jaksan väsätä siitä vielä blogin? Tämä: olin kaksoisbuukannut yhden koulutusviikonlopun. Siitä syntyi luonnollisesti aikamoinen sählis ja vaiva kaikille asianosaisille. Mutta kestin sen kaiken ihan hyvin sillä itsepähän olin sotkenut homman. Kurssilaisetkin suhtautuivat koko juttuun äärettömän tyylikkäästi. Mutta sitä en kestänyt, että sattumalta uudelleenjärjestelyjen keskellä törmäsin monisteeseeni nimeltä Marikan 10 parasta elämänohjetta (liitteenä alla). Luin sen ja vaivuin mustaan aukkoon. Olin nimittäin jättänyt noudattamatta jokaista omaa ohjettani.


Tässä tiivistelmä omista viisauksistani ikäänkuin väärinpäin.

1. Kun tajusin mokani, kauhistuin ensimmäiseksi sitä, miten muut suhtautuisivat selkeään töppäykseeni. Muitten mielipide merkitsi minulle aivan naurettavan paljon.

2. Teen asiat välillä niin nopeasti, että en itsekään pysy perässä. Se oli tämänkin sotkun perimmäinen syy. Argh. Milloinkahan opin tämän?

3. Olin juuri kyseisenä päivänä jättänyt aamuhiljentymisen väliin koska oli niin megakiire.
Ihan oikeasti, juuri silloihan pitää hiljentyä, jotta ei sotkisi koko loppupäivää.

4. Kyky olla ystävällinen toisille alkaa kotoa eli siitä, että pystymme olemaan ystävällisiä itsellemme.  Olin raivoissani itselleni. Se ei hyödytä ketään. Minut se lähes lamaannutti.

5. Vertailu mihin suuntaan tahansa on huono juttu. Silti mokani sai minut vertaamaan itseäni useampaan hienostuneen seesteiseen ystävääni, jotka taatusti eivät sotke päivämääriään. Häpesin.

6. Vastustus herättää aina vastustusta eli se on strategioista hyödyttömin. Silti vastustin viimeiseen saakka jopa sitä tosiasiaa, että olin sotkenut päivämäärät. Tuijotin kalenteria ja hoin, tämä ei voi olla totta, tämä ei voi olla totta. Kyllä se oli.

7. Vai että pitäisi kiinnostua omista kielteisistä tunteistaan? Epätoivo ja häpeä olivat äärettömän epämukavaa seuraa enkä olisi millään halunnut käyttää niitä navigaattorinani. Siksi onnistuin vellomaan mustissa tunteissani aivan tarpeettoman kauan. Ihan kun olisin jumittanut kääntöpaikalle kiertämään sitä yhä uudelleen.

8. Irti päästäminen? Eteenpäin meno? Häh? Jo tapahtunutta tilannetta kelatessani uudelleen ja uudelleen menetin viimeisetkin voimieni rippeet suunnistaa kohti ratkaisua. En todellakaan älynnyt, että tapahtunut on jo menneessä muodossa. Virkistin muistiani uudelleen ja uudelleen samalla sisällöllä.

9. Näinkö tilanteessa jotain hyvää? Osasinko tehdä tietoisen uudelleen tulkinnan? En.Ei mennyt tämä tapahtuma illan kiitollisuuskirjoitelmiini, sillä en tuntenut iltaan mennessä kiitollisuuden ripettäkään koko asiaa kohtaan.

Sitten sain puhelun ystävältä, jota oli pahoinpidelty. Hän oli shokissa ja ansaitse täyden huomioni. Heräsin yhtäkkiä keräämään kaikki 9 unohtunutta elämänohjettani sydämeni kätköistä. Tajusin silmänräpäyksessä, kuinka turha koko draamani oli ollut. Löysin itseni kymmenennestä ohjeestani. Lopetin oman napani ympärillä kieppumisen. Rakastin.

Tänään jaan kanssasi nuo 10 ohjettani, sillä uskon, että ne voivat oikeasti olla avuksi. Ja ymmärrän täysin, jos niiden soveltaminen itse kultakin välillä unohtuu. Mutta onneksi saamme aina uuden mahdollisuuden muistaa mikä on olennaista ja mikä ei. Elämä on.

Tämä oliivipuu ei ole isoin, kaunein eikä vanhin lajissaan. Silti se kosketti minua syvästi .

Oliivipuu on aikojen, ilmojen ja ties minkä kolhima. Se on silti äärettömän arvokkaan ja tyylikkään näköinen.

Taivaalle mahtuu paljon pilviä. Mutta ne ovat onneksi aina pienempiä kuin taivas. Näin ajattelen myös ongelmistani. Ne ovat kuin pilviä. Niitä tulee ja menee. Taivas pysyy.

Oliiviöljyä kuluu tunnetusti italialaisessa keittiössä runsain mitoin. Pääsin taas onnekseni kokkailemaan kokeneiden kylän tätien vahtivien silmien alla. Läpäisin testin juuri ja juuri. Tässä valmistuu tomaatti-sipuliseosta bruschetta - leipien päälle. Seos maustetaan yllätys, yllätys, runsaalla oliiviöljyllä ja suolalla.